Hiki-Blogi
Ajatuksia laatikon ulkopuolelta

Sunnuntai, Toukokuu 31, 2020, 07:09

 

Seuraavaksi asiaa tyynyistä. Vuosien aikana moni asiakkaani on kääntynyt puoleeni, kun kyse on ollut uuden tyynyn hankinnasta. Oikeanlainen tyyny onkin merkittävässä osassa unenlaatua ja kaularangan hyvinvointia. Jos arvioidaan, että nukumme 8 tuntia yössä, niin noin 5 kiloa painava päämme viettää tyynyllä noin 3000 tuntia vuodessa. Ei ole siis ihan yhdentekevää millaisen tyynyn kanssa vietät vuosittain tämän ajan. Mielestäni tyynyn hankinta on vähintään yhtä tärkeää kuin kunnollisten juoksukenkien valinta. Jos haluat, että kengät tukevat jalkaasi eivätkä aiheuta sinulle ajansaatossa ongelmia, haluat valita kengät ammattilaisen kanssa ja olet valmis panostamaan laatuun. Seuraavaksi kerron omia kokemuksia tyynyistä ja siitä mitä asioita tyynyn hankinnassa tulisi huomioida.  

 

 

Monikin asia vaikuttaa unemme laatuun ja yksi näistä asioista on tyyny. Tämän olen todistanut myös itse. Olen nuoruudessani nukkunut milloin milläkin halvalla ja helposti ostettavalla markettityynyllä ja pitkään ilman ongelmia. Kuitenkin noin 4 vuotta sitten aloin heräillä keskellä yötä niskan jäykkyyteen sekä huomasin aamuisin päänsärkyjen lisääntyneen. Tämä on sitä samaa aikaa, kun purentaongelmani on alkanut ja stressiä on ollut paljon. Vaikka purentaongelmaani alettiin ajan kuluessa hoitamaan, päänsäryt ja niskan ongelmat vain jatkuivat. Opiskelin tällöin vielä hierojaksi ja olin onnekseni kuullut tyyynystä nimeltä Terveystyyny. Sain hankittua tyynyn kouluni kautta ja tästä hetkestä alkaen elämäni muuttui. Ensimmäsiä kertoja pitkiin aikoihin sain nukuttua kunnolla enkä aamuisin heräillyt kamalaan särkyyn ja niskan jäykkyyteen. Vielä 4 vuotta myöhemmin nukun samaisella tyynyllä enkä vaihtaisi tätä mihinkään, tai ehkä korkeintaan uuteen samanlaiseen tyynyyn.

 

Mitä kaikkea huono tyyny voi aiheuttaa? Huonolla tyynyllä nukkuessa pää ja kaularanka voivat olla tuntikausia huonossa asennossa. Tämä voi aiheuttaa rangan nikamien välisten nivelten välilevyongelmia ja nivelsiteiden venymistä. Myös lihasten pituus saattaa muuttua pitkään huonossa asennossa ollessa. Pistely- ja puutumisoireita saattaa myös esiintyä jos kaulanrangan hermojen ulostuloaukot joutuvat paineen alle ääriasennoissa. Huono tyyny ja sen aiheuttama huono asento voi myös ruokkia purentaongelmaa ja sen ylläpysymistä. Lisää purentaongelmista aiemmassa kirjoituksessani linkki. Huono tyyny voi myös aiheuttaa useita turhia heräilyjä ja heikentää unenlaatua, jolloin se vaikuttaa kaikkeen tekemiseemme. Kyseessä ei siis vuosien saatossa ole mikään ihan pikkujuttu. Jos siis toistuvasti heräilet öisin tai aamuisin koet pääsärkyä / niskakipuja, olisi tyynyn päivittämistä hyvä harkita.

 

 

 

Minkälainen tämä Terveystyyny siis on? Kotimainen Duqem-terveystyyny on anatomisesti muotoiltu tyyny, jonka eri osiot on eristetty toisistaan, jolloin tyyny säilyttää muotonsa vuodesta toiseen. Tyyny tukee mallinsa ansiosta kaularankaa sekä päätä ja sopii kyljellään tai selällään nukkuvalle. Materiaalinsa ansiosta tyyny sopii allergikoille ja on konepestävä (jota monetkaan edes kalliit tyynyn eivät ole). Tyyny on säädettävissä, jolloin voit joko poistaa tai lisätä täytettä omien tarpeidesi mukaan (pakkaus sisältää lisävanua). Tyynylle on myös myönnetty 2 vuoden takuu. Jo monia vuosia olen voinut suositella kyseistä tyynyä asiakkailleni, mutta ongelmaksi on tullut tyynyn hankinta. Tyynyä myydään lähinnä heidän omilla nettisivuillaan www.terveystyyny.fi ja muutamien jälleenmyyjien kautta. Nyt vihdoin olemme ottaneet kyseisen tyynyn myyntiin vastaanotollemme, jolloin asiakkaat voivat ostaan tyynyn heti kotiin ja nukkua yönsä vaivattomasti. Vastaanotolta ostettuna tyynyn hinta on 90,00 € ja voin luvata, että se on jokaisen euronsa arvoinen.

 

Seuraavaksi listaan asioita, joita sinun tulisi huomioida kunnollista tyynyä hankkiessa.

 

1. Kunnollinen tyyny tukee päätä ja kaularankaa niin, että kaularanka on luonnollisessa asennossaan rintarangan jatkeena.

 

2. Kyljellään nukkujan olisi hyvä käyttää hieman paksumpaa tyynyä, jolloin kaularangan alueelle tulee enemmän tukea.

 

3. Selällään nukkuvan tyyny voi olla matalampi, mutta kaularangan tuki täytyy silti olla riittävä.

 

4. Vältä vatsallaan nukkumista.

 

5. Tyynyn tulisi vastata mahdollisimman hyvin nukkujan mittoja ja siksi tyynyn valinta on yksilöllinen.

 

6. Tyynyn materiaalin tulisi olla ei-allergisoivaa ja hengittävää. 

 

7. Tyynyn tulisi vastata patjasi kovuutta / pehmeyttä. Mitä pehmeämpi patjasi on, sitä enemmän myös tyynysi siihen uppoutuu.

 

Mikäli kiinnostuit kyseisestä tyynystä ja haluaisit sellaisen meiltä ostaa, olethan meihin yhteydessä tai osta tyyny vastaanottokäynnin ohessa.

 

 

Henna Ikonen

Valmentaja (APT)

Koulutettu hieroja (EAT)

Ravintoterapeutti opiskelija

 

 

Lähteet:

https://selkakanava.fi/hyva-tyyny-tukee-paata-ja-niskaa

https://selkakanava.fi/nain-ehkaiset-purentaongelmista-johtuvaa-niskakipua

 


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät

Copyright (c)2019, All Rights Reserved.