Hiki-Blogi
Ajatuksia laatikon ulkopuolelta

Sunnuntai, Toukokuu 3, 2020, 20:26

 

Purentaongelma on ehkä yksi vaikeammista vaivoista, joita vastaanotollani hoidan. Kyse ei ole niinkään siitä, ettenkö saisi asiakkaalleni hyvää hoitovastetta käsittelyllä, vaan siitä, että usein oireet hiipivät hiljalleen aina takaisin. Nykyään purentaongelma onkin noussut todella puhutuksi aiheeksi, ja monet tunnistavat oireidensa johtuvat juuri kyseisestä vaivasta. Itse muistan, kun omat oireeni alkoivat jo useita vuosia sitten, kuinka hämmentyneenä olin monien oireideni kanssa. Pää ei meinannut kääntyä kunnolla aamuisin tai ohimoita särki usein. Oireiden kirjo purentaongelmassa on erittäin laaja, jolloin helposti vaiva tulkitaan joksikin muuksi ongelmaksi. Purentaongelma on hankala hoidettava, koska sen hoitamisessa on aina huomioitava kokonaisuus. Senpä vuoksi vain purentalihaksien käsittely yksinään harvoin riittää ja muutoksia olisi myös tapahduttava asiakkaan elämässä, jotta oireilu pysyisi kurissa. Oma näkemykseni vaivaan on, että pelkkiä purentalihaksia käsittelemällä saadaan oireita usein lievennettyä, mutta itse juurisyyn hoitamisella voidaan vaikuttaa vaivan pitkäaikaiseen helpottumiseen. Itse olen tällä hetkellä melkein oireeton purentaongelmani kanssa, koska ymmärrän omaa kroppaani paremmin kuin ennen ja olen tehnyt paljon muutoksia elämääni. Seuraavaksi haluankin kertoa, että mitä kaikkea purentaongelman hoitamisessa tulisi huomioida ja millä kaikella voi olla tämän syntyyn merkitystä.

 

 

Stressi

Stressi on monen vaivan alku ja juuri. Me tarvitsemme elämässämme stressiä, mutta vain rajallisesti. Se saa meidät ylittämään itsemme, kuitenkin monella tämä tila jää päälle. Nyky-yhteiskuntamme vaatii meitä suorittamaan ja suoriutumaan monella elämän osa-alueella saman aikaisesti. Meidät on opetettu siihen. Tulisi olla tehokas työntekijä tai ahkera opiskelija, pitäisi olla kärsivällinen ja kaiken tietävä vanhempi tai koko ajan itsensä ylittävä urheilullinen esikuva. Pitkäaikainen stressi aiheuttaa autonomisen hermoston epätasapainotilan, jolla on monia vaikutuksia hormonitoimintaan ja sitä kautta hengitykseen. Pitkäaikainen stressi vaikuttaa unen laatuun ja sitä kautta ihan kaikkeen tekemiseemme. Monella meillä on taidot, joilla kulutamme itsemme tehokkaasti loppuun, mutta ei tietoa miten pysähtyä. Se on kuin oppisit ajamaan pyörää, mutta kukaan ei ole kertonut mistä löytyy jarru... Tämä on yksi syy, miksi keskityn asiakkaideni haastatteluun ja taustatietoihin erityisen tarkasti. En ole psykologi, mutta monelle pelkästään stressitekijän ymmärtäminen ja sanominen ääneen on tarpeeksi terapeuttinen asia. Sitten, kun tiedostaa minkä asian kanssa kamppailee, osaa myös tehdä muutoksia sen suhteen.

 

"Stressin hyöty on se, että sen avulla vältymme tuntemasta itseämme. Se myös turruttaa meitä olemasta herkkiä ja haavoittuvaisia tässä ympäröivässä maailmassa, joka usein on kova ja tuomitseva. Jatkuvasti mukanamme kantamamme stressin määrä osoittaa, miten vaarallisena maailmaa pidämme. Olemme kehittäneet tavan suojella itseämme vihamiehiseltä maailmalta" - Voimaa hengityksestä, Devapath

 

 

Hengitys

Hengitys on ehto elämälle. Silti monet meistä eivät uskalla hengittää ja ikään kuin pidättävät hengitystään, usein tiedostamatta sitä itsekään. Pitkäaikainen stressi ruokkii pinnallista hengitystä, jolloin otamme käyttöön apuhengityslihaksia, joiden nimensä mukaisesti tulisi vain avustaa hengityksessä. Hengitys siirtyy siis hartioihin ja kaulan lihaksiin emmekä anna tilaa pallealle. Hengityksessä pallean tulisi laajentua eteenpäin ja kylkien levitä sivuille. Monilla purentaongelmista kärsivillä asiakkaillani hengitys ei kuitenkaan yllä kylkiin tai palleaan vaan vain hartiat nousevat ja laskevat. Apuhengityslihakset ovat suorassa yhteydessä purentalihaksiin, jolloin niiden yliaktiivisuudesta seuraa purentalihaksien yliaktiivisuutta. Tämän vuoksi tarkkailen asiakkaideni hengitystä usein vastaanotolla ja käsittelen kyseiset lihakset hengityksen vapauttamiseksi. Käsittelystä ei kuitenkaan ole hyötyä pitkällä aikavälillä, jos asiakas ei opettele oikeita tapoja hengittämiseen. Joskus pinnallisesta hengityksestä voi jäädä paha tapa, kuten esimerkiksi virheellisestä kävelytyylistä leikkauksen jälkeen. Tällöin on opeteltava toimivampi tapa uudelleen. Uuden tavan opettelu vaatii kuitenkin tuhansia ja tuhansia toistoja. Siksi hengitysharjoituksista tulisikin tehdä osa päivittäistä elämää.

 

Jos tunnistat itsesi, ota käyttöön helppo harjoitus:

Mene selin makuulle ja aseta kätesi kylkiluiden alareunalle ja vatsan päälle. Sulje silmäsi ja keskity hengitykseen. Yritä tuntea hengityksesi aaltoileva ja tasainen liike käsiesi alla. Älä kuitenkaan pakota hengitystä vaan pyri olemaan rentona. Ennen kaikkea uskalla hengittää käsiesi alla ja rentoudu. Nauti tunteesta ja anna kaikkien tunteiden vallata mielesi. 

 

"Ilman syvempää ymmärrystä meillä on taipumus palata pinnalliseen hengitykseen. Vaikka pystymme hetkellisesti vapauttamaan hengityksemme urheilemalla, hengitys palaa takaisin pinnalliseksi urheilusuorituksen jälkeen. Ikävä kyllä meidän on ollut pakko oppia tukahduttamaan voimakkaat tunteet ainoalla tuntemallamme tavalla: pidättämällä hengitystämme." - Voimaa hengityksestä, Devapath

 

 

Istuminen

Suomalaiset aikuiset viettävät suurimman osan valveilla olostaan pääasiassa istuen, lähde. Paikallaan olo ja etenkin istuminen vaikuttavat monellakin tavalla terveyteemme ja yksi haitoista on purentaongelman ruokkiminen. Purentalihaksemme ja pallea ovat suorassa yhteydessä lonkankoukistajiin (syvä frontaalilinja), jotka istuma-asennossa ovat lyhentyneessä asennossa ja kuormittuneena. Usein huomaankin purentaongelmaisella asiakkaallani olevan ongelmia lonkankoukistajissa. Tämän lisäksi monilla istuminen tarkoittaa asentoa pää pitkällä edessä selkä pyöreänä. Pään asento on taas suorassa yhteydessä purentalihaksiin. Asennossa leukanivel kiertyy, joka taas aiheuttaa purentalihaksien yliaktiivisuutta. Näissä tapauksissa muutoksia tulisi tehdä työ- / opiskeluolosuhteisiin ja kyseisten lihasryhmien harjoittamiseen. Lonkkaa koukistavat lihakset ovat tyypillisesti turhan kireät, kun taas pakaralihakset laiskistuneet. Kaularangan alueella taas kireyttä on päännyökkääjälihaksissa kaula etupuolella ja heikkoutta taas epäkäslihaksissa ja lavan lähentäjissä. 

 

 

Uni

Uni tai enemmänkin sen puute on rinnastettu mm. monien sairauksien syntyyn, ylipainoon ja sydänkohtauksiin. Olemme usein niin ylivirittyneitä, että vaikka haluaisimme nukkua, niin emme vain saa itseämme uneen. Tällöin yleensä "taistele tai pakene- hermostomme" käy ylikierroksilla eikä salli meidän nukahtaa, vaikka meillä ei olisi mitään uhkaa. Huonosti nukutut yöt taas ruokkivat stressitilaamme vain lisää. Uni onkin ratkaiseva tekijä purentaongelman hoitamisessa. Unen laatua ja määrää usein kuulee vähäteltävän, vaikka se on yksi tärkeimmistä ja helpoimmista tavoista pitää itsemme terveinä. Onkin tärkeää, että ajallisesti yöuni olisi tarpeeksi pitkä eli 7-9 tuntia, jolloin ehdimme käydä läpi kaikki unen vaiheet. Esimerkiksi REM-uni on erityisen tärkeää stressin helpottamiseksi. REM-unen aikana keskeinen sressiin liittyvä hormoni noradrenaliini poistuu kokonaan aivoista. REM-uni onkin ainoa hetki, jolloin aivoistamme ei löydy mitään rauhattomuutta aiheuttavaa molekyyliä. Alkoholin nauttiminen vaikuttaa nimenomaan REM-uneen, jolloin sen vähentäminen on paikallaan, jos kärsii uni- ja/tai purentaongelmista. Asiakkaille, joilla on uniongelmia, olen usein ohjeistanut tavan, jolla rauhoittaa omaa "taistele tai pakene-hermostoaan". Tämä helposti toteuttava keino on neliöhengitys linkki. Neliöhengitys on hyvä hengitysharjoitus ja samalla rauhoittaa yliaktiivista sympaattista hermostoa. Tämän jälkeen tärkein asia onkin suoda itselleen tarvittava määrä ravitsevaa unta jokainen yö.

 

 

Ruokavalio

Kuten tiedämme, suolisto on toiset aivomme ja siksi myös tärkeä tekijä purentaongelman hoidossa. Ruokavaliomme on muuttunut rajusti viime vuosien aikana todella prosessoiduksi. Ruokamme sisältää paljon tyydyttynyttä rasvaa ja sokeria. Nämä asiat heikentävät suoliston kuntoa selkeästi. Myös stressillä on selkeä vaikutus suolistomme ja sen mikrobien kuntoon. Pitkäaikaisessa stressissä suolistomme noradrenaliinin tuotanto kasvaa ja tämä vain pahentaa "taistele tai pakene-hermostomme" yliaktiivisuutta. Suolistomme heikko kunto vaikuttaa mielialaamme selkeästi ja yksi näistä tekijöistä on serotoniinin tuotanto. Suolistomme tuottaa suurimman osan serotoniinista, joka on tärkeä mielialahormoni. Serotoniini vaikuttaa mielialan lisäksi myös nukkumiseen serotoniinin ollessa melatoniinihormonin esiaste. Siksi myös suoliston kunnon kehittäminen on tärkeä huomioitava purentaongelmaa hoidettaessa. Suoliston ja mikrobitasojen kuntoa voit kehittää probiooteilla ja prebiooteilla sekä stressin vähentämisellä. Syömämme ruuan tulisikin olla monipuolista ja sisältää runsaasti hyviä kuituja eri lähteistä. Ravitsemuksen ammattilaiset osaavat antaa yksilöllisempiä ohjeita ruokavalion korjaamiseksi, jos tähän on tarvetta.

 

 

Kaikki yllä olevat asiat ovat niitä, joissa itse olen tehnyt joitain muutoksia. Näillä muutoksilla olen saanutkin purentaongelmani oireettomaksi vaikkakin vaiva palaa, jos laiminlyön yhtäkin näistä. Varmastikaan jokaisella purentaongelmasta kärsivällä ei kaikissa osa-alueissa ole korjattavaa tai purentaongelman taustalla voi olla ihan muita tekijöitä, kuten kaularangan vamma. Kuitenkin purentaongelman hoitamisessa kokonaisuus ratkaisee ja purentalihaksien käsittely on vain yksi osa tätä kokonaisuutta. Vastuu omasta hyvinvoinnista on ennen kaikkea meillä itsellämme. Julkaisen vielä vinkkini venytyksiin ja hengitysharjoituksiin 5.5.2020 Facebookissa ja kerron miten itse muokkasin omaa elämääni vaivan helpottamiseksi.

 

Henna

 

Lähteet:

Voimaa hengityksestä, Devapath

Miksi nukumme, Matthew Walkers

Anatomy trains, Thomas Myers

Suolistoa hoitamalla superaivot, Annika Havaste

Purentaongelmien hoito-koulutusmateriaali, Harri Rovio

 

 


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
Copyright (c)2019, All Rights Reserved.